maanantaina, lokakuuta 19, 2020

WHO käänsi takkia: Esittää tuomitsevansa maailman sulkurajoitukset


Maailman terveysjärjestö WHO on nyt kääntänyt takkia ja onkin tuominnut maailman sulkurajoitukset.

Dr. David Nabarro WHO:sta kritisoi rajoitustoimia, joka kohdistui erityisesti köyhimpään väestönosiin.



Mistä on lähtöisin tällainen takinkäännön retoriikka ? 

Mutta miten tämä WHO, jonka palveluksessa on myös lukuisia pedofiileja kuten YK:n kääntääkin yhtäkkiä takkinsa ? 

No koska se on osa peliä, sillä silloin vuosi sitten New Yorkissa järjetetyssä Event 201:ssä tämä suunniteltiin hyvin tarkalleen ja jokainen vastavetokin suunnitellaan tarkalleen, ettei valtaosa väestöstä vieläkään huomaa, että heitä sumutetaan kaiken tämän aikaa.

Valtamedian vaihtikoirapuudelit (valtamedian korruptoituneet toimittajat) on viime kuukausina laitettu hyökkäämään koronan kyseenalaistavien ihmisryhmien kimppuun ja kirjoittanut näitä noitavaino juttuja heistä aina Yleä myöten.


Mutta nämä YLE:n toimittajatkin kusivat tuossa omiin muroihinsa, koska paljastivat näille koronaan uskoville lukijoilleen tuonkin Event 201:sen. Joten aina joku YLE:nkin valemedian uutislukija googlettaa vaikak tuon Event 201:n ja saattaa jälleen herätä, jolloin jälleen yksi valtamedian aivopesemä ihminen onkin kääntänyt leirinsä.

Totuus kuitenkin on, että tätä maailman terveysjärjestö WHO:ta sekä sen osakkeenomistajia ei kiinnosta valtaväestömme terveys lainkaan.

Mutta heitä kyllä kiinnostaa äärimmäisen paljon heidän terveyden vaarantaminen mm. hengityssuojaimilla ja siitä seuranneilla happimyrkytystiloilla, jotta ihmiset saadaan nopeimmin sinne koronatesteihin.

Tämä kangaspala on nyt modernin orjuuden ja YK AGENDA 21:n keskeinen nimittäjä.

Meillä kun pitäisi olla oikeus hengittää raikasta ilmaa, mutta WHO:n mielestä sekin ei enää ole perusoikeus, jos tämä maski pakotetaankin sinun naamallesi.


Tämä WHO:n nykyinen pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreysesus on pelkkä näyttelijä ja hänelle on Sveitsiin maksettu satojen miljoonien dollarien palkkiot tästä WHO johtajuudesta ja tuosta roolista, jota hän nyt vetää tuon terveysjärjestön johtajana esittäen jotain koko maailman ihmisten terveydestä huolestunutta setää.

Mutta tämän sedän historia se sen sijaan on hyvinkin mielenkiintoinen, sillä ennen tuota terveysylijohtajan uraa hän toimi maansa etiopialaisen vapautusarmeijan (TPLF) johdossa kapinallisena terroristina.

Mutta jännästi vaan sekin kapinallisuushenki hävisi sen jälkeen, kun tuli nämä Sveitsin BIS-pankin lahjusrahat sinne Sveitsin yksityiselle tilille ja ei enää yllättäen sen jälkeen kiinnostanutkaan enää ajaa etiopialaisten ihmisten puolia, vaan sen jälkeen keskityttiin vain oman navan tuijottamiseen ja tämä kuvastaa myös erittäin hyvin näitä länsimaalaisia poliitikkoja ja ministereitä, jotka todellisuudessa keskittyvät omien etujensa ajamiseen.


Sillä se salaisuushan tästä COVID-19 sulkutoimista on se, että se Maailmanpankki IMF maksoi jokaiselle maailman valtion johtajalle sen kristillisen tasajaon 940 000 000 dollaria lahjuksia, joista vain tiettävästi Valko-Venäjän Presidentti Lukashenko kieltäytyi.

Se kertoo paljon maan johtajasta, jos ottaa 940 miljoonaa dollaria sitä vastaan, että suoritetaan taloudellinen kasanmurha maassasi ja sellaiseen suostuva maan johtaja on pahimman luokan maanpetturi ja näitä johtajia näistä EU maista löytyy pilvin pimein, koska monen maan sotitaallinen johto on jo kaapattu NATO:n käsiin, kuten Suomessa tämä tehtiin kaikessa hiljaisuudessa 2014 syyskuussa Naton ja Suomen välisellä isäntämaasopimuksella, joka on salainen hyökkäyssopimus Suomen ja Naton välillä, joka sinetöi tuolloin 2014 syksyllä tämän, että Naton sekä USA:n armeija voi halutessaan käyttää Suomea Venäjälle hyökkäyksen tukikohtina ja Suomi sitoutuu tuolla sopimuksella isännöimään hyökkäyssodan osapuolta.

Saksan ja EU:n yhteisarmeija tosin olisi määrä liittää tulevaisuudessa Naton kanssa yhteen ja tämän EU:n yhteisen armeijan rakennus on suunniteltu ajoitettavan vuoden 2025 jälkeen, joka on myös sama vuosi, jolloin tämän nykyisen EU:n on suunniteltu päättyvän ja hajoavan. Mutta Saksa on suunnitellut jo ennakkoon, että se liittää kysymättä muilta EU-mailta jokaisen EU-maan itseensä viimeistään tuolloin 2025 ja alkaa kokoamaan tuota yhteistä EU-armeijaa.

CIA ja Mi6 taas ovat suunnitelleet jo ennakkoon eräänlaisia provokaatioita, joilla Venäjää voitaisiin yllyttää sotaan ja yksihän näistä oli jo se Itä-Ukrainaan 2014 heinäkuussa pudotettu Malesialainen matkustajakone, josta syytettiin välittömästi Venäjää, vaikka Kiovan ilmavoimien sotilastiedustelupalvelu sen siellä ampui alas ja tiettävästi sekin oli Mi6:n salainen operaatio. 


Siihen Malesialaisen matkustajakone MH17 lennon runkoon jäi myös sen kiovan ilmavoimien koneen tykin ampumat reijät muistoksi.

Mutta edelleen valemediassa tuosta tapauksesta puhutaan, että se ammuttiin ohjuksella alas.

Lähteet: https://www.news.com.

Valmedia