perjantaina, lokakuuta 09, 2020

Eliitti ei palaa ehkä koskaan Vanhaan Normaaliin


Tämän korona-huijauksen käyttöön tänä 2020 vuonna ottanut eliitti ei ehkä enää koskaan palaa tuohon Vanhaan Normaaliin, jolloin heillä oli vielä hallussaan totaalinen valta-asema alamaisiin mm. korruptoituneen median avustuksella.

Mutta nyt kun massaherääminen on saanut tämän Koronan feikkipandemian aikana niin suurta vauhtia ns. peräsimeensä, että tämä jo mahdollistaa sen, ettei tämä valtaeliitti palaa ehkä koskaan enää tuohon Vanhaan Normaaliin, jolloin heillä oli tuo henkinen yliote ihmiskunnasta.

Sillä tämä massojen herääminen on jo mm. Saksassa muodostanut jo niin monen miljoonan ihmisen vastarinnan, että ei siellä Saksassa edes ole vankiloissa tilaa, jos näitä maskeista kieltäytyiviä ihmisiä jouduttaisiin jonnekin viemään vangittavaksi, joten silloin jouduttaisiin jo siirtymään aina EU keskitysleireihin.

Mutta olette varmaan huomanneet, että minkälaista retoriikkaa nämä elitistit ovat käyttäneet omistamansa median välityksellä, kun he pelottelevat ihmiskuntaa nyt tällä samalla retoriikalla, että "EMME ENÄÄ EHKÄ KOSKAAN PALAA VANHAAN NORMAALIIN".

Sillä jos älyät tuon valta-asetelman totuuden, niin nämä vajaa 8500 pankkiiria, liikemiestä ja muuta limanuljaskaa siellä Sveitsin Davosissa ja Bilderbergissä. Ei heillä ole kuin vain rajaton määrä miljardeja sekä nämä monikansalliset yhtiöt käytössään, joilla he yrittävät tuhota nyt koko maailman talouden, koska heiltä loppuivat jo nämä muut vanhat keinot alistaa ihmiskuntaa.

He vihaavat yli kaiken humanisteja, joka johtuu siitä, koska humanistit taas ovat tämän planeettamme toivon kipinä.

Nämä koronahuijausta nyt käyttävät elitistit yrittävät saada aikaan tällä koronahuijaukselle sellaisen narratiivin, jossa hallinnot ja terveysviranomaiset esitetään ikään kuin kansan pelastajina ja tämä hallitsemisoppi on täysin kirkon vanhaa eliitin hallintamekanismia.

Kun vielä satoja vuosia sitten kirkko pelotteli ihmisiä helvetillä, niin nyt tuo helvetillä pelottelu vaihtui koronalla pelotteluksi ja nyt vielä ISIS terroristitkin on laitettu melkein vuoden kestävälle kestolomalle, koska tämä KORONA-sana on jo itsessään niin äärimmäisen tehokas väestön pelote, että se aivan suoraan kiihottaa eliittiä suuresti.


Mutta nämä koronahuijausta ajavat elitistit ovat todellakin myös kauhuissaan sekä peloissaan näiden lukuisten ja useiden ihmisten kanssa, jotka nyt ovat heränneet ja näkevät tämän korona huijauksen läpi, sillä kyllä he tietää sen, että jos se kansannousu tapahtuu, niin nämä elitistit lynkattaisiin kaduille ensimmäisenä. 

Siitähän se Isä Bush (George Bush sr.) sanoi jo silloin aikanaan vuonna 1992 kesäkuussa toteamalla Valkoisen talon lehdistölle, että "Jos amerikkalaiset saisivat selville mitä olemme tehneet, niin silloin he lynkkaisivat meidät."

Kyllähän nyt kaikki tervejärkisetkin ihmiset tietävät, että missä on heidän paikka, jotka kiduttavat ja murhaavat sekä kidnappaavat ja raiskaavat pikkulapsia.

Tämä satanistinen kultti nyt vaan sattuu harrastamaan kaikkia näitä edellämainittuja asioita, jotka ovat aina Vatikaanissakin sinne istutettu tapa, joka ei poistu millään mekanismilla, koska näitä vitsauksia ollaan harjoitettu aina muinaisen Babyloniankin aikoina ja lapsia polttouhrattiin Molokille jne.

Kuitenkin tämä koronahuijaus menee nyt jo aivan liian pitkälle, joten meillä ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa valta takaisin omiin käsiimme ja ryhdyttävä vastustamaan tätä maskipakko sekoilua, jota Suomen hallitus ja THL jo suunnittelee. 

Että siihen voi varautua näillä toimilla, kun Helsingissähän järjestetään nyt lauantaina Kansalaistorilla lauantaina 10.10.2020 alk. klo 13.00 julkinen mielenilmaus maskipakkoa vastaan, joten tervetuloa kaikki kynnelle kykenevät mukaan.