lauantaina, maaliskuuta 28, 2020

Varoitus - Pankit ovat nyt kaatumassa


Teksti: Teemu Vehkala

Pankeilla ei nyt mene hyvin tällä hetkellä, koska USA:n keskuspankin holvit ovat tyhjät ja USA:n talous on jo ns. vapaassa pudotuksessa.

Vaikka Fedi siellä painaisi 1000 miljardia dollaria tyhjästä ilmasta, niin se silti tuhoaa talouden, joka heijastuu luonnollisesti koko maailmantalouteen.

Mutta Euroopan keskuspankki on myös tilanteessa, että koronavirus kriisi on syöksenyt niin monta ihmistä jo kortistoon, ettei KELA:n nälkäviulua soittelemalla enää Suomenkaan talousjärjestelmää pelasteta, joten pankkien kaatuminen on nyt hyvin lähellä ja vaikka en ole mikään sijoitusneuvoja, niin selvännäkijä kyllä olen ja jos nyt näitä aikalinjoja yritän tässä katsoa, niin sanoisin että viimeistään marraskuun-joulukuun vaiheilla 2020 tänä vuonna Suomessa on jo kaatuneet DanskeBank, Nordea ja S-pankki.

S-Pankki mm. luopui jo rahastoistaan, joka on merkki siitä, että kohta siellä on lappu luukulla.



Suomen armeijan reserviä ollaan todennäköisesti tämän vuoksi kohta komentelemassa toimiin kaduille, koska jos ihmiset menettävät säästönsä pankeista, niin siinä voi puhjeta mellakka jos toinen, niin aika pian onkin sitten jo ne panssarivaunut Helsingin kaduilla ja näkymä melkein sama kuin mitä Ateenassa 2008. 

Mutta tätä talouskaaosta sekä talouskriisiä nämä pankkiirien elitistit hakevatkin, koska ilman sitä he eivät voisi tuoda esille sitä tulevaa talousjärjestelmää, jonka sopimukset on kuulemma David Wilcockin mukaan tehty jo viime vuoden 2019 kesällä.

Talousjärjestelmä tulee myös uusiutumaan Yhdysvalloissa ja sinne on jo painettu uudet setelit valmiiksi. 

Ruotsiin jo muutama vuosi sitten verottajaa paennut pankkiiri Björn "Nalle" Wahlroos totesi Talouselämän kannessa kuinka "on vaikea punnita ihmishenkiä ja euroja vastakkain, mutta se on tehtävä". 

Hän puhuu ilmiselvästi tästä käynnissä olevasta putsauksesta, joka kohdistuu nyt melkein täysin pienyrittäjiin, joiden liiketilat suljetaan nyt yli kahdeksi kuukaudeksi koronavirusepidemian verukkeilla.

Esim. kahvilat ja ravintolat pidetään suljettuina 31.5.2020 saakka Suomen hallituksen päätöksellä. 

Tuona aikana lukuisat yrittäjät tulevat menemään konkurssiin, koska heidän tilavuokransakin menevät rästiin sekä laskuja ei pystytä maksamaan.

Näille Björn Wahlroosin edustamille pankkiireille nämä ajat ovat hyvin tuottoisia, kun heidän hallinnoimat pankit pääsevät ulosmittaamaan lukuisia omakotitaloja sekä kiinteistöjä ja lukuisia yrittäjiä tulee tekemään itsemurhia. 

Sitten syntyy tämä kylmien taloustappajien efekti, jossa yrittäjien omaisuus ryöstetään takaisin pankkiireille ja kuolinpesilläkin alkaa nämä roistot tekemään kylmää bisnestä. Tätähän tämä tuhokapitalismi todellisuudessa on.

Pankkijärjestelmä on perustunut koko historiansa ajan pelkälle huijaamiselle, koska raha ei synny itsestään kiertoon, koska sitä syntyy liikkeelle vain velasta.

Eli kun Suomen valtio ottaa vuosittain aina sen 6-7 miljardia euroa lisää valtionvelkaa, niin todellisuudessa Euroopan keskuspankilla on tuostakin rahamäärästä olemassa vain muutama prosentti vähimmäisvarantona. 


Joten koska tämä järjestelmä perustuu valheelle, niin tämä salaisuus piilee siinä, että jos riittävän moni ihminen ryntäisi nyt sinne pankkeihinsa nostamaan tilit tyhjiksi, niin koska Nalle Wahlroos on mm. DanskeBankissa pelannut pörssissä muiden asiakkaiden rahoilla bond kauppaa jne. Että DanskeBank menisi aivan yhtä samalla tavalla konkurssiin, jos riittävän monet sen asiakkaat ryntäisivät sinne pankkeihinsa nostamaan tilinsä tyhjiksi.

Wahlrooshan totesi muutama vuosi sitten, että kuinka pienituloiset ihmiset tuovat heidän pankkeihinsa lähinnä vain hiekkaa kengissään.

Tuollaisesta provokatiivisesta Suomen pienituloisiin kohdistuneista heitoista saa helposti sellaisen kuvan, että näissä DanskeBankin kaltaisissa pankeissa arvostetaan enemmän joitain huumekauppiaita, joilla on käytössään enemmän rahaa.



Pankkitoiminnan historiasta olisi edes yleisen sivistystason verran järkevää ottaa selville se, että mistä tämä ponzi-huijaus oikein alkujaan sai alkunsa.



Joskus kauan aikaa sitten ihmiset tallettivat kultakolikoita kultasepille. 



Kultasepät huomasivat jossain vaiheessa, etteivät ihmiset enää käyneet kovin usein hakemassa näitä holveihin talletettuja kultakolikoita takaisin, joten tästä lähti sitten tuo suuri houkutus kultaseppien alkaa harjoittaa pankkimaailman likaista peliä... Eli asiakkaiden rahoilla pelaamista asiakkaiden selän takana.

Kuitenkin tämä salainen asia siellä historiassa, joka vie aina tuonne 1000-luvun alkuun saakka liittyy Temppeliritareiden järjestöön, joista monet toimivat kultaseppinä.



Joten luonnollisesti Temppeliritarien varallisuus kasvoi, koska heillä oli pääsy kultaseppinä toimivien jäseniensä kultaisille hillotolpille.

Jossain vaiheessa heillä oli jo hallussaan niin suuret hillotolpat, että he alkoivat vippaamaan rahaa aina Ranskan kuninkaalle Filip IV:lle. 

Mutta lopulta Filip IV velkaantui niin pahasti, että hän joutui vaikeuksiin velkojensa takia Temppeliritarikunnalle.

Vuonna 1310 satoja temppeliritareita otettiin kiinni ja poltettiin roviolla. 

Silloinen Paavi Klemens V julisti vuonna 1312 Temppeliritarikunnan lakkautetuksi.



Temppeliritareiden suurmestari Jacues de Molay tuikattiin tuleen roviolla kerettiläisenä 18. maaliskuuta 1314 Pariisissa ja hän kirosi vielä viimeisillä voimillaan Paavin (Clemens V) ja Ranskan silloisen kuninkaan Filip IV:n. Paavi kuoli tuosta vain kolme viikkoa myöhemmin.

Mutta loput Temppeliritarit pakenivat hillotolppiensa kanssa Maltalle ja perustivat sinne Maltan ritarikunnan.

Kyseisen ritarikunnan motto on "Uskon puhdistamiseksi ja hädänalaisten auttamiseksi".

Heidän nykyinen johtajansa on Giacomo Dalla Torre del Tempio di Sanguinetto, joka siirtyi järjestön johtoon vuonna 2017.

Mutta vapaamuurareilla on yksi rituaali sellainen, jossa vapaamuurari saavuttaa Maltan ritarin arvon.

Tämä viestii suoraan siitä, että vapaamuurariveljeskunnalla on suora yhteys Maltan ritarikuntaan, joka on osa samaa okkultistista salaseurajärjestelmää.

Asiahan tosiaan on niin, että kun kerta aikanaan Muinaiset Temppeliritarit pakenivat Ranskasta hillotolppiensa kanssa Maltalle, niin hillotolpat jäivät sinne ja kyseinen salaseura jatkoi edelleen toimintaansa.

Mutta vuonna 1776 Saksan, Baijerissa perustettu Illuminati salaseura oli suora jatke tälle salaseuralle.

Illuminatin perusti taas jesuiitta koulutuksen saanut Adam Weishaupt, joka oli ammatiltaan saksalainen kirkko-oikeuden professori.

Järjestö jatkoi edelleen toimintaansa ja hillotolppa kasvoi vuosi vuodelta isommaksi. 



Pikkuhiljaa tämä salaseura kävi jo niin vaikutusvaltaiseksi, että sen vapaamuurarijäsenet olivat jo riittävän kypsiä perustaakseen omaa pankkitoimintaansa maailmalla, joten sitten tämä vuonna 1744 Frankfurtissa syntynyt saksanjuutalaiseen perheeseen syntynyt Mayer Amschel Rothschild päätyi työskentelemään isänsä Amshel Mosesin kanssa rahanvaihtohommissa sekä silkkivaatekauppiaana.

Mayerin isä kuoli vuonna 1755 ja äiti yhdeksän kuukautta tuosta myöhemmin, joten Mayerin täytyi hankkia elantoa jo varsin nuorena.

Hän toimi ensin kauppiaana ja keräsi myös harvinaisia kolikoita postimyynnillä. Tämän myötä hän oppi tekemään kauppaa ylhäistöön kuuluvien tyyppien ja ruhtinaidenkin kanssa.

Vuonna 1770 Mayer Rothschild meni naimisiin ja avioliitosta syntyivät viisi poikaa ja viisi tytärtä, jotka vartuttuaan alkoivat auttaa isäänsä hänen liiketoimissa.

Rothschild pyrki myöhemmin pitämään sukunsa liiketoimet vain suvun hallussa ja määräsi testamentissaan siksi suvun ulkopuolelle jääneet naiset perinnöttömiksi.

Tämän seurauksena kyseisessä Rothschildien suvussa alettiin harjoittamaan vain serkusten välisiä avioliittoja.

Vuoteen 1905 mennessä tämän Rothschild suvun avioliitoista tasan puolet oli ollut vain serkusten välisiä liittoja. Rothschild suvun ja dynastian yhtenäisyys ja menestys perustui suurelta osin vain sille, että Mayer Rothschild vaati, että patriarkaalisesti Rothschildien olisi naitava vain juutalaisia.



Myöhemmin Mayer Rothschild sai suojelijakseen saksan silloisen keisarikunnan kruunuprinssi Vilhelmin, joka teki hänestä vuonna 1769 hovifraktorinsa. 

Vilhelmistä tuli myöhemmin Hessenin maakreivi ja vaaliruhtinas ja hän antoi vähitellen kaikki raha-asiansa Rothschildin hoidettavaksi.

Vuoteen 1796 mennessä Mayer Rothschildin omaisuus oli paisunut jo niin suureksi, että hän alkoi antamaan luottoa monille asiakkailleen ja hänestä oli tullut tuossa vaiheessa yksi Frankfurtin rikkaimmista juutalaisista.

Mutta ei tämän homman pointti ole siinä, että hän rikastui koska hän oli juutalainen, vaan homman pointti on nyt siinä, että tästä rakentui aina myöhemmin koko länsimaalainen pankkijärjestelmä, joka on aina perustunut vain yhden asian ympärille, eli huijaukselle.

Sillä Rothschildien pankkisuku yritti saada puolelleen kääntymään niin Ranskan kuningashuoneen ja koska diiliä ei synytynyt, niin siksi he järjestivät kostona Ranskan vallankumouksen.

Tämän vuoksi Ranskan vallankumouksen aikana Rothschild pankkisuku lainasi Itävallan armeijalle aseita brittiläisillä kolikoilla ja toi samaan aikaan maahan englantilaisia tekstiilejä.

Mutta 1800-luvun vaihteessa Mayer Rothschild laajensi pankkitoimintansa kansainväliseksi ja lähetti viisi poikaansa perustamaan pankit Frankfurtin lisäksi Napoliin, Wieniin, Pariisiin ja Lontooseen.

Tämän jälkeen Rothschildien pankkisuvun suurimmat voitot syntyivät sotalainoista, joita myönnettiin toisiaan sotiville osapuolille sillä periaatteella, että sodan häviäjille lankesivat maksettavaksi sodan voittaneen velat. 

Tästä syystä mm. Saksalaiset pankit joutuivat rakentamaan vielä 90-luvun alussa pieniä kyliä Venäjälle, jotka olivat vielä jäämistöä näistä Saksan sotakorvauksista Venäjälle II-maailmansodan ajoilta.

Eli siis Rothschildien pankkitoiminta kehittyi paljon juuri niinä aikoina, jolloin Euroopassa käytiin paljon sotia, joihin sotivat hallitukset tarvitsivat rahaa.

Mutta koska sotivien valtioiden maksukyky oli Rothschildeille aina tärkeä, niin he kuitenkin huolehtivat aina siitä, että he näkivät aina etukäteen mm. Ranskankin Napoleonin sotien lopputuloksen ensimmäisenä, jotta he pystyivät mm. laittamaan pörssiin väärän huhun ja käärimään rahaa sen kustannuksella, joka tapahtui mm. silloin kun Napoleon oli hävinnyt sodan Englannille. 

Tuolloin juuri tuon sodan jälkeen Rothschildit laittoivat pörssissä väärän huhun liikkeelle, että Napoleon olisi voittanut sodan Englantia vastaan, jonka jälkeen he putsasivat monia osakkeita taskuihinsa ja tekivät jättimäiset 40 prosentin voitot.

Vuonna 1828 Rothschildien omaisuus oli jo yli neljä miljoonaa puntaa, joka oli silloisen ajan mittareilla jo sitä luokkaa, että he hallitsivat jo kansainvälisiä rahoituskuvioita.

Vuonna 1860 mennessä James de Rothschild oli rakentanut suuren osan Euroopan silloisesta rautatieverkosta.

1830-luvulta alkaen Rothschildit alkoivat harjoittaa kaivostoimintaa ja perustivat elohopeakaivoksista alkaen mm. timantti, rubiini, kuparikaivoksia sekä öljylähteitä eri puolille maailmaa.

Rothschildit olivat myös mukana juonessa, kun he yrittivät jo 1800-luvun puolessa välissä saada Venäjän Tsaareja liittymään mukaan heidän pankkijärjestöönsä ja antamaan heille luvan perustaa Venäjälle keskuspankin.

Diiliin ei päästy ja Rothschild pankkisuku yritti toisen kerran tätä vallankaappausta hieman eri tavalla, koska se rahoitti näiden muutamien muiden pankkisukujen kuten Ruotsin rikkaimman pankkisuku Aschbergien kanssa Venäjän vallankumouksen. 

Eli nämä pankkisuvut myös määräsivät, että Tsaariperhe tuli tappaa, koska he kieltäytyivät aikaisemmin liittymästä tämän pankkirikollisjärjestön kanssa yhteistyöhön.



Itävallan Prinssi Frans Fernidand von Hasburg mm. murhattiin samojen pankkiirien toimesta, josta sai alkunsa I-maailmansota. 

Eli kun katsoo tätä maailman historiaa tästä valosta, niin näyttää edelleen siltä, että tämä pankkejaan pyörittävä valtaeliitti toimii kuin pahamaineisimmat rikollisjärjestöt, eli tappavat kaikki vastustajansa. Mutta kutsuu kyllä kaikki yhteistyöhön suostuvat valtionjohtajat tuohon organisaatioon mukaan.

Mutta sen eteen nämä valtionjohtajat joutuvat sitten tekemään sellaisia pieniä uhrauksia, että kuten vaikka tyhjentämään kyseisen maan viljavarastot, jotta köyhä kansa saataisiin kurjuuteen.

Kun näiden pankkiirielitistien valtahierarkia on aina koostunut kylmästi tuosta jaottelusta, että ensin on köyhät ihmiset, jotka käyvät pienipalkkaisissa töissä.

Heidän köyhyydellä rahoitetaan tämän ylemmän keskiluokan eläminen, joka taas ylempänä keskiluokkana raataa mediaanituloilla, joilla taas rahoitetaan sitä vieläkin suurempien lihapatojen äärellä oleskelevien herrakansan elintaso jne. 

Tämä on täysi pyramidimainen hierarkia, joka nousee porrastettuna ylöspäin kuin aivan jossain oikeassa rikollisjärjestössä. Mutta koska nyt puhumme näistä tämän planeetan hurjimmista pankkirikollisista, niin ymmärtääksemme tämän laajemman kokonaisuuden, on tämä totuus se, että tuolla aivan huipulla on jo sellaisia tekijöitä, joiden nimet eivät ole koskaan missään lehdessä.

Aivan kuten huumerikollisuuden huipulla saattaa olla aivan jotain sellaisia henkilöitä, jotka eivät polttele edes kannabista, koska ei heitä sellainen kiinnosta. Mutta näitä ihmisiä kiehtoo yleensä vain yksi asia, joka on raha. Mutta sitten kun sitä tulee heille liikaa, niin tämän jälkeen heitä kiehtoo valta ja lopulta tätä valtaa tulee heille hyvin paljon ja lopulta heidät sokaisee se valta.

Illuminati, Deep State, Jesuiitat, vatikaani, vapaamuurarit, Maltan ritarikunta, Bilderberg-ryhmä, Trilateraalinen Komissio, Kolmensadan miehen komitea jne. 

Nämä järjestöt eivät juuri rikollisjärjestöistä eroa, mutta ne pelaavat kuitenkin samaan maaliin ja heidän pää tavoitteensa on saada harvennettua maailmasta n. yli 7 miljardia ihmistä, koska meitä on heidän mielestä liikaa ja sellainen 500 miljoonaa olisi heidän mielestä hyvä maailman väestömäärä.



Meedio Sylvia Brown ennusti jo vuonna 2008, että kuinka vuonna 2020 kuumeen tavoin leviävä virus leviäisi maailmalla.



Nämä samat pankkiirien elitistit ovat pystyttäneet Georgiassa, Yhdysvalloissa Guidestones nimisen kivimonumentin, jonka kylkeen he ovat kaivertaneet tuon tekstin, että maailmassa tulee olla väestöä vain 500 000 000, eli viisi miljoonaa. Jonka tulee elää luonnon kanssa tasapainossa.

Mutta sanokaas, että miten tällainen yli 95 prosenttia koko maailman varallisuudesta yksityisenä hillotolppana pystyssä pitävä pankkiirien eliitti voisi elää tasapainossa luonnon kanssa.

Sanoihan se Nalle Wahlroos muutama vuosi sitten, että kuinka ilman vastavoimaa, mikä tahansa voima voi kasvaa liian suureksi.

Pankkimiehenä hän tarkoitti tietenkin pelkoa pankkiirien vastavoimana tälle toiselle vastavoimalle, joka taas olisi ihmisten vapaus sekä vapaudentunne, rakkaus tai miksikä tätä positiivista voimaa nyt haluaisikaan kutsua.

Tämän vuoksi NATO on näille pankkiirin perkeleille niin ehdottoman tärkeä, koska se pitää pelkoa yllä Euroopassa, maalla, merellä ja ilmassa.

Mutta NATO:lla on tällä hetkellä yksi todella suuri ongelma... 

Se että sillä ei ole enää rahaa sotimiseen, koska sitä rahoittavat pankit ovat jo laittamassa lappuja luukuille. 

Sitten tulee ne 80 euron nostorajoitukset ja ihmiset ryntäävät hädissään pankkeihinsa yrittääkseen nostaa tilinsä tyhjiksi. 

Mutta jos heille selviäisi se, että mitä heidän säästötilien rahoilla on nämä pankkien omistajat tehneet, niin syntyisi oikeasti se kapina.

Helsingin TAVEX, jossa käydään kultakauppaa joutui jo käännyttämään pari päivää sitten loput asiakkaansa pois, kun kuulemma asiakkaita oli liian paljon.

Ei Suomen kansalaiset mitään tyhmiä ihmisiä ole, vaan he kyllä näkevät näiden pankkiirikusettajien lävitse, että mikä on nyt koronakriisinkin aikana talouden pelin henki, kun nämä pankkiirit ovat rikollissyndikaattinsa kanssa taloustappamassa nyt jo yrittäjiä. 

Mutta he eivät tarvitse tappamiseen mitään muita aseita kuin myöntämällä niille yrittäjille velkaa, joista suurin osa sitten tappaa itsensä, kun eivät enää selviä suurista veloistaan.



Mutta tarkastellaas nyt tätä nykyistä talousjärjestelmää.

Suomessa on jo nyt yli 650 000 työttömän reservi ja tämä KELA raha ei ole mikään hillotolppa kenellekään.

Nyt KELA on saanut todella hälyttävän paljon asiakkaita ja sosiaalityöntekijöistä, eli KELA-virkailijoista on kuulemma todella huutava pula, koska heidän työmääränsä on nyt todella suuri.

Tämä konkurssiaalto, joka nyt pienyrittäjillä on... On jotain niin suuriluokkaista, että todennäköisesti se 90-luvun alun lama vielä kalpenee tämän rinnalla.

Käynnissä on suora kansamurha, koska nämä yrittäjät eivät näillä näkymin tule velkaisina juuri saamaan sen suurempaa taloudellista apua Suomen hallitukselta. 



Mutta taas nämä lukuisat suuryhtiöt kuten UPM, Metsä Group, Outokumpu, Stora Enso, Boliden, Kemira, Neste, SSAB, Bolearis, Sappi Finland, Kotkamills, Valio, Yara Suomi, Terrafame ja Atria tulevat saamaan nyt valtion pelastuspaketista leijonasosan.

Jos pankit lakkaisivat toimimasta kuten rikollisjärjestöt, niin silloin tähän koko maailman talousjärjestelmään saataisiin se parantava täyskäännös ja todellakin toivoisin, että tämä U-käännös saataisiin jo tehtyä.

Mutta nämä vallanahneet psykopaatit, jotka istuvat melkein jokaisen Wall Streetille tai Lontooseen rekisteröidyn sijoituspankin johdossa.

Niin heitä ei voisi vähempääkään kiinnostaa, että pankit alkaisivat keskittymään tuon tuhokapitalistisen riistämisen sijaan vaikkapa henkisen pääoman tuottamiseen.

Vapaamuurarien talouspolitiikka on ollut eduskunnan käytäviltäkin tuttua sulle-mulle, sulle-mulle. Joten sinulle jää silloin maksajan rooli, kun nämä Luciferin vapaamuurariveljet kuppaavat Suomen valtionvarainministeriöstä eurot omiin taskuihinsa ja ulkomaalaisille sijoittajakavereille kans.

Vatikaani toi tänne sen verojen maksun silloin aikanaan ja näyttäisi siltä, että edelleen Evankelis Luciferilaisen kirkonkin kirkollisverot matkaavat sinne paikkaan, jonne kaikki tiet johtavat Roomaan = Vatikaani.

Joten luuletteko, että talousjärjestelmä pelastuu, jos jatkamme veronmaksajina näiden rikollisjärjestöjen hillotolppien kasvattamista.

Ahneella on kuitenkin aina paska loppu ja nyt tämä talousjärjestelmän ponzi-ilmapallo on näyttävästi isontunut jo niin paljon, että kohta tuo poksahtaa rikki ja sen jälkeen pankit laittavat laput luukulle sekä julistavat itsensä konkurssiin ja antavat vielä tulosvaroituksen ennen sitä.



Sitten Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö joutuu komentamaan varusmiehet panssarivaunujen kanssa Suomen kaduille estämään kansannousu.

Sauli oli itse pankkialalla sijoituspankissa varapääjohtajana töissä ja hän kyllä tietää miten pankkimaailma toimii sekä miten sitä johdetaan.

Suomen Pankki tulisi saattaa takaisin nyt Suomen valtionvarainimisteriön käsiin, eikä minkään Frankfurtissa päämajaansa pitävien pankkirikollisjärjestöjen käsiin.

Euroopan keskuspankki on ollut alusta saakka näiden samojen maailman rikkaimpien sukujen yksityinen hillotolppa.

Sinä myös suomalaisena veronmaksajana olet elättänyt näiden parasiittien elintasoa maksamalla veroja Suomeen, joista yli kymmeniä miljardeja lähtee koko ajan näiden käärmeiden haltuun.

Rothschildit eivät tarvitse kultaa enää mihinkään, koska sitä heillä on jo hallussaan yli 500 000 kuutiometriä pääosin piilotettuna maailmalla, ettei kullan arvo muuttuisi alemmaksi.

Ymmärrättekö sen, että Suomen Pankki on näiden samojen pankkirikollisten panttivankina.

Suomen valtionvarainministeriö on myös näiden samojen pankkirikollisten panttivankina ja panttivankeus kestää vain EU jäsenyyden verran.

Jos me Suomen kansalaisina vaadimme EU eroa, niin silloin se tapahtuu.

Se syntyy kun me sitä haluamme.

Sitä ei päätä kukaan pankkiiri, vaan sen päätämme me Suomen kansalaiset.

Nyt kun pankit kohta kaatuvat, niin me lähdemme Eurosta ulos!

Nyt on sen aika.

ja nyt se tapahtuu!

Manifestoikaa nyt se tilanne, että Suomi eroaa EU:sta.

Joten kun tämänkin blogin yli 500 000 kuukautista lukijaa tämän ajatuksen laittaa päälle, niin nyt me mahdollistamme tämän tässä hetkessä.

Suomi on sen jälkeen vapaa ja itsenäinen.

Joten me teimme sen jo, joten voitto on meidän

viva la revolution