Suomen hallituksen pitämä salainen "kriisikokous" päättyi yöllä, jossa todennäköisesti sovittiin siitä, että antaako Antti Rinne maanantaina eropyyntönsä tällä viikolla.
Vaikka asiasta aiotaan järjestää eduskunnassa keskiviikkona käytävä välikysymysäänestys, niin ei asia ole silti edelleenkään selvä. Koska ne jotka tietävät poliittisesta kieroilusta jotain ja siitä, että mitä se tuolla Helsingin, Arkadianmäellä on.
Niin se on aivan jotain muuta mitä te sieltä Iltalehdestä tai Iltasanomista tai Helsingin-Sanomista luette.
Taloudellinen eliitti saa sisäpiiritietoa, lobbaa lait ja hallitsee Suomea
Tämä edellä oleva otsikko komeili yhdessä YLE:n uutisessa viime vuonna ja se pitää täysin paikansa.
Asiahan on niin, että jos nämä rikkaiden sukujen umpirikkaat mulkut eivät suostu itse menemään eduskuntaan päättämään Suomen veronmaksajia tuhoisista päätöksistä, niin se onnistuu heiltä paljon helpomminkin.
Joten sen vuoksi he tunkevat kilpaa rahaa näiden suomalaisia tuhoavien puolueiden kansanedustajien taskuun, jotta voisivat vaikuttaa poliittiseen päätöksen tekoon.
Mutta nämä rikkaat ja näkymättömät kädet Suomen eduskunnassa ovat pääasiassa näitä samoja rikkaiden mm. suomenruotsalaisten rahasukujen toimijoita, joilla on käytännössä koko Suomen eduskunta heidän taskussaan.
Heillä kun oli silloin sisällissodan jälkeen suunnitelmana luoda suomenruotsalaiselle eliitille eduskuntaan oma ylähuone, jossa vain nämä sivistyneet aateliset päättäisivät täällä Suomessa kaikesta.
Mutta kun heille tuli kuitenkin sisällissodassa sen verran takkiin, ettei Saksa ottanutkaan täällä valtaa ja tänne ei saatukaan saksalaista kuningasta, niin nämä rikkaat aateliset elitistit jäivät nuolemaan näppejään sen jälkeen.
Nämä vapaamuurareinakin usein toimivat kaverikapitalistit ovat äärimmäisen tuhoisia Suomen taloudelle ylipäänsä, koska heillä on aina sisäpiiritietoa liike-elämästä enemmän kuin poliitikoilla ja sen vuoksi he voivat käytännössä tehdä eduskunnassa mitä haluavat.
Entinen eduskunnassakin vaikuttanut lobbari Anders Blom kuvaa etujärjestöjen, eduskunnan ja valtioneuvoston yhteistyötä poliitiikan pyöröoveksi, jossa miniterit, kansanedustajat ja virkamiehet sujuvasti vaihtavat roolia ja hyppäävät myöhemmin liike-elämän palvelukseen poliittisiin palkkiovirkoihin.
Minusta tällainen toiminta ei juuri paljon eroa rikollisesta mafiasta, jonka sisällä myös tapahtuu ajan mittaan ylenemisiä rosvopäällikkötasolla.
Mutta tässä tapauksessa puhunkin nyt Suomen valtio nimisestä mafiasta, jonka poliittinen johto käyttäytyy kuin mafia.
Uusimpien huhujen mukaan Pääministeri Antti Rinne on valinnut juuri eronneen Sirpa Paateron tilalle kummipoikansa ex kansanedustaja Joona Räsäsen (Sdp.) (kuvassa) joka putosi viime vaalien jälkeen eduskunnasta.
Räsänen nousi jo kuntaliiton uudeksi puheenjohtajaksi, kun aiempi puheenjohtaja Paatero pyysi eroa tehtävistään.
Johtaako Suomea mafia ?
Suomen valtioneuvostossa sekä eduskunnassa työskentelee tälläkin hetkellä pieni joukko älykkäitä, mutta kylmähermoisia psykopaatteja, joiden vallanhimoa ei voi kuin sanoin kuvailla.
Joten kuin heidänlaisten psykopaattien käsiin on annettu SUOMI OY AB:n avaimet sekä valta, niin jäljen näette varmasti omin silmin, jos vain raotatte niitä oikein.
Mutta politiikassa sanotaan myös näin, että miltei kaikki mitä siellä tapahtuu, ei tapahdu sattumalta.
Sillä aiempien pääministerien erot Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki.
Yleensä nämä Pääministerien erot ovat liittyneet siihen, että he ovat alkaneet toimia Suomen kansalaisten eduksi, jota taas tämä raharikkaiden sukujen aatelisto ei koskaan anna anteeksi.
Joten tästä syystä sitten näitä erottamisia tapahtuu Suomen likaisen poliittisen estraadin kulisseissa.
Eli jos tällä viikolla Pääministeri Antti Rinne jättää eropyyntönsä Tasavallan Presidentille, niin hän on voinut erehtyä johonkin tuollaiseen tekoon Suomen hallinnon kulisseissa.
Mutta SDP on saanut CIA:lta salaista rahoitusta jo vuonna 1949.
Tuolloin väitettiin, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu lypsi rahaa demareille kommunismin pelossa. Mutta nykyään CIA:n poliittiset intressit ovat Suomen osalta vaihtuneet.
Pääosin vain nämä Suomenkin isokenkäiset tietää, että tämä viime kevään vaalitulos oli ennalta päätetty ja vaalituloksen Sosiaalidemokraattisen puolueen vaalivoitosta päätti CIA.
Koska asia oli sovittu jo 2 vuotta aikaisemmin.
Mutta jos tätä Perussuomalaistenkin vaalikiimaa ja kanntuskiimaa katsoo, niin heidän kannattajansa ovat edelleen tuossa samassa hypnoosissa kuin myös näiden muidenkin puolueiden äänestäjät, että he aina luulevat, että "jos nyt se meidän puolue pääsee vaalivoittajaksi, niin sitten sillä mennään aina vaalilupausten kautta tarvittaessa kuuhun asti".
Mutta he eivät ymmärrä sitä, että Perussuomalaiset kuten Ruotsissa vastaava Ruotsidemokraatit ovat CIA:n rahoittama valeoppositio, jonka lähes ainoana tarkoituksena on tukahduttaa tuo näiden maiden todellisen kansan opposition ääni.
Eli kun Suomessa tämä todellinen kansanoppositio pitää Jussi Halla-Ahoa jonain poliittisena messiaana, joka lupaa heille kuutkin taivaalta.
Timo Soini teki jo niille aiemmille äänestäjille sen tempun, että käänsi takin liian monta kertaa ja lopulta menetti myös äänestäjiensä poliittisen uskottavuuden.
Suomea ei siis pelasta mitkään Perussuomalaiset, Kokoomus, Vihreät, RKP, Keskusta, Kristillisdemarit, Vasemmisto tai pienpuolueet.
Vaan Suomen voi vielä pelastaa riittävä aktiivinen kansan todellisen opposition herääminen, johon ei enää mitään poliittista pelleilyä ja vaalisekoilua tarvita.
Islannissa tämä johti vajaa 10 vuotta sitten aseettomaan vallankumoukseen, joka johti pankkiirien vangitsemiseen ja maasta karkoittamiseen.
Tuota edelsi se, että nämä New Yorkin yksityiset sijoituspankit olivat aikomassa ryöstää Islannin valtion varat ja langettaa maa yli 60 vuoden velkavankeuteen. Mutta siellä tapahtuikin sen estävä aseeton kansannousu.
Jos ette ole vielä tienneet, niin Suomessa näitä New Yorkin yksityisten sijoitusrosvopankkien valtionrosvoparoneita toimii mm. Helsingin aleksanterinkadulla sijaitsevissa haarakonttoreissa.
J.P. Morgan Europe Limited Helsingin sivuliike
osoite: Aleksanterinkatu 44, 00100 Helsinki
J.P. Morgan bank Luxembourg S.A. Helsingin sivuliike
osoite: Aleksanterinkatu 44, 00100 Helsinki
Mitä ne täällä oikein tekevät ?
Na katsos... Maailman suurimmat pankkikartellit (Bank of America, JP Morgan Chase, Citigroup, Wlls Fargo) ovat kaikki neljän öljyjätin (Exxon Mobil, Royal Dutch Shell, BP ja Chevron Texaco) omistuksessa, jotka yhdessä Deutsche Bankin, BNP:n, Barclaysin ja muiden Eurooppalaisten rahoituslaitosten kanssa pyörittävät tätä pankkimonopolia, johon liittyy öljy-yhtiöiden kuviot.
US Trust Corporation perustettiin vuonna 1853, jonka nykyinen omistaja on Bank of America.
Viimeisin US Trust yhtiön johtaja oli Walter Rothschild.
Muita hallituksen jäseniä ovat olleet Daniel Davison JP Morgan Chasesta, Richard Tucker Exxon Mobil öljy-yhtiöstä, Daniel Roberts Citigroup pankista ja Marshall Schwartz Morgan Stanleysta.
Mutta sitten kun mennään New Yorkin keskuspankin omistajiin, niin se keskittyy Goldman Sachs pankille, Rockefellerien pankkisuvulle, Lehmans brothersien pankille ja Kuhn Loeb pankille New yorkissa, joiden pääomistajia ovat Rothschildien pankkisukua Pariisissa ja Lontoossa, Warburgien pankkiirisuku Hampurissa, Lazardien pankkiirisuku Pariisissa jne.
Joten jos kymmenen pankkia hallitsee kaikkia kahtatoista keskuspankkibrändiä Yhdysvalloissa, niin jos yksi pankki on vielä Lontooseen nimetty nimellä N.M. Rothschild. Rothschild Bank of Berlin, Warburg Bank of Hamburg jne.
Morganien historia
Morganien pankkiklaanin historia tunnetaan parhaiten vuonna 1913, jolloin J. Piepont Morgan kuoli ja Rockefellerien yhdistys (Rockefeller Foundation) perustettiin.
The House of Morgan pankin periaate oli toimia New Yorkin Wall Street kadulla USA:n keskuspankki periaatteella vuodesta 1838 alkaen, jolloin George Peabody perusti sen.
Peabody oli Rothschild suvun liiketuttava. Vuonna 1952 USA:n keskuspankin tutkija Eustace Mullins sai selville, että Morgansit eivät loppupeleissä olleet mitään muuta kuin lähinnä Rothschildien lähettämiä agentteja, jotka toimivat salaisesti USA:n pankkijärjestelmän takana.
Mutta koska kyse oli kuitenkin taloudellisesti hyvin kierosta ja vaikutusvaltaisesta pankista, niin tämän johdosta J.P. Morganin pankki sai hallittua liikekumppaneita mm. Guggenheimin taidesuvun kanssa, joka on taas tullut tunnetuksi näistä lukuisista tekotaidemuseoistaan.
Mutta itse asiassa se kyseiseen Guggenheim sukuun liittyvä salaisuus liittyy siihen, että kuinka he aikanaan loivat tuon mittavan omaisuutensa juurikin lukuisilla tehtailluilla taideväärennöksillä.
Muita J.P. Morganien liikekumppaneita olivat Astorien suku, Du Pontit, Vanderbiltit ja Rockefellerit. Joten sitten he perustivat aikanaan Amerikkaan mm. General Motorsin, AT&T:n ja DuPontin.
Mutta se varsinainen suuri puhallus tapahtuikin vasta vuonna 1913, jolloin itse J.P. Morgan sai pankkiirina täydellisen neronleimauksen, että jos he onnistuisivat vakuuttamaan USA:n parlamentille, että Yhdysvaltoihin täytyisi luoda oma keskuspankki, jota he hallinnoisivat.
Näin sitten tapahtui, kun joulukuussa 1913 olivat USA:n kongressiedustajat jo menneet miltei kaikki joululomaa viettämään. Mutta kongressisalissa oli vielä yksi äänestys istunto, jonne eivät juurikaan monet edustajat ehtineet enää osallistua ja siellä päätettiin tästä USA:n keskuspankin (The Federal Reserve) perustamisesta.
J.P. Morgan oli juoninut tämän suunnitelman jo aikaisemmin sopimalla salaisen tapaamisen omistamalleen Jekyllin saarelle, jonne osallistuminen oli niin salaista, että jokaisen sinne osallistujan täytyi osallistua kokoukseen väärillä nimillä.
Mutta tosiaan juoni tuotti lopulta tulosta, kun tuolloin joulukuussa 1913 tuo kyseinen lakimuutosehdotus USA:n keskuspankin perustamisesta lyötiin läpi USA:n kongressissa, joka tarkoitti nyt sitä, että tämä Illuminati sukujen ponzihuijaus nimeltä USA:n keskuspankki (The Federal Reserve) oli nyt valmis painamaan rahaa tyhjästä ilmasta ja lainaamaan sitä USA:n valtiolle.
Että kun se nykyinen USA:n valtionvelka on se n. tähtitieteellinen numerosarja 23 086 470 000 000 dollaria, joista jokaiselle USA:n veronmaksajalle kertyy 186 949 dollarin lasku.
Eräiden tietojen mukaan USA:n valtiontalous on jo niin kuralla, että jo maaliskuusta lähtien maa joutuu vuoden loppuun asti elämään velkarahalla. Että sen verran se päättymätön sotiminen heidän maalleen maksaa.
Mutta tämä Suomen nykyinen n. 109 miljardin euron valtionvelka, jonka me olemme pystyssä, niin olemme sen pystyssä näille samoille ponzihuijareille, jotka keksivät silloin aikanaan sen USA:n keskuspankin.
Joten nyt kysynkin, että miksi meidän täytyy edelleen sallia näiden dollari ponzihuijareiden toimia vallassa yksityisomisteisissa pankeissaan ?
Kun aivan yhtä hyvin voisimme kehittää vaikka oman paikallisrahan tänne Suomeen ja rakentaa sillä euroakin voimakkaamman ostovoiman sekä kilpailukyvyn ?
Sellainenhan olisi täyttä myrkkyä näille J.P. Morganin kaltaisille pankkiiri ponzihuijareille. Koska heidän rahajärjestelmänsä on perustunut vain ja ainoastaan huijaukselle.
Ponzi-huijaus eli Ponzi-järjestelmä on klassinen pyramidihuijauksen muoto, jossa joku kerää pääomia kuviteltua tai olemassa olevaa rahaa tai sijoituskohdetta varten luvaten sijoituksille nopeaa ja korkeaa tuottoa.
Ponzi-huijaus sai nimensä Charles Ponzi nimisestä huijarista.
Ponzi työskenteli lukuisissa eri yrityksissä ennen kuin sai idean, että luotaisiin yritysluettelo, josta yritykset ostaisivat itsellen mainostilaa. Tämä oli sama idea, jonka muut kehittivät Ponzista tietämättöminä eteenpäin, ja se tunnetaan nimellä "Keltaiset Sivut". Ponzi ei kyennyt myymään ideaansa eteenpäin ja hänen yrityksensä kaatui pian tämän jälkeen.
Ponzi sai muutaman viikon kuluttua kirjeen eräältä yritykseltä Espanjasta. Kirjeen sisällä oli kansainvälinen postin palautuskuponki (IRC), jollaista Ponzi ei ollut koskaan aiemmin nähnyt. Tutkittuaan kuponkia ja asiaa pohdiskeltuaan hän huomasi järjestelmässä heikkouden, mikä voisi periaatteessa mahdollistaa rahan ansaitsemisen kuponkien avulla.
Postin palautuskuponkien tarkoituksena oli mahdollistaa asiakkaille jossakin maassa lähettää kuponki toiseen maahan vastauspyynnön kera, niin että kuponki voitaisiin käyttää maksuna vastauksen postittamiseen.
Jos postitus olisi tapahtunut saman maan sisällä, niin silloin olisi lähetetty postimerkkejä palautuskirjeen mukana, mutta toisen maan viralliset postimerkit eivät kelvanneet maksuksi toisessa maassa. IRC oli hinnoiteltu lähettäjämaan postimaksujen mukaan, mutta se voitiin vaihtaa vastaanottajamaan postimerkkeihin, jotka riittäisivät lähetyksen postimaksuksi. Näin lähetysmaassa oli maksettu vähemmän kuin mitä vastaanottajamaassa saatiin postimerkeistä, kun ne muutettiin siellä rahaksi vastauslähetyksen lähettämisen sijasta. Erotus oli periaatteessa voittoa, kun siitä vähennettiin toiminnan kulut.
Inflaatio oli vähentänyt Italian postimaksujen hintoja ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun ne laskettiin Yhdysvaltojen dollareissa. Näin IRC voitiin ostaa halvalla Italiasta, ja se voitiin vaihtaa Yhdysvalloissa postimerkkeihin suuremmasta arvosta. Systeemi toimi näin: lähetä rahaa ulkomaille, pistä asiamiehet ostamaan siellä IRC-kuponkeja, lähetä IRC:t Yhdysvaltoihin, lunasta IRC:llä postimerkkejä suuremmalla arvolla kuin mitä oli maksettu lähettäjämaassa, myy postimerkit voitolla. Ponzi väitti, että nettovoitto tästä liiketoiminnasta olisi ylittänyt jopa 400 %. Tämä oli eräänlainen arbitraasi, missä ostettiin halvalla ja myytiin kalliilla, mikä ei ole laitonta.
Ponzi pyysi ystäviään ja tuttaviaan tukemaan keksimäänsä järjestelmää. Hän tarjosi 50 % tuottoa 45 päivän sijoitukselle. Hän selitti, että postikupongeista saatavat suuret palautukset tekivät sellaiset voitot helpoiksi saavuttaa. Hän perusti oman yrityksen nimellä the Securities Exchange Company, jonka nimissä hän markkinoi järjestelmää.
Ensimmäiset sijoittajat tekivät sijoituksia Ponzin järjestelmään ja saivat luvatut voitot. Sana lähti leviämään ja sijoituksia alkoi tulla sisään yhä nopeammin. Ponzi palkkasi asiamiehiä ja maksoi heille runsaita palkkioita jokaisesta dollarista, minkä he toivat sisään järjestelmään. Helmikuuhun 1920 mennessä Ponzin saamat varat olivat 5 000 USD, mikä oli suuri summa tuohon aikaan.
Maaliskuuhun mennessä hän oli saanut 30 000 USD. Toiminta uhkasi räjähtää käsiin, ja Ponzi palkkasi asiamiehiä ottamaan vastaan uusia sijoituksia kaikkialta Uudesta Englannista ja New Jerseystä. Tuona aikana sijoittajille maksettiin suuria korkoja, mikä rohkaisi yhä uusia sijoittajia tekemään sijoituksia.
Toukokuuhun 1920 mennessä Ponzi oli saanut kokoon 420 000 USD. Hän alkoi tallettaa rahoja pankkiin nimeltä Hanover Trust Bank toiveenaan, että hänen tilinsä olisi jonakin päivänä niin suuri,että hän voisi saada määräysvaltaa pankissa. Toisena tavoitteena oli päästä sen pääjohtajaksi. Hän lopulta saikin pankista määräävän aseman.
Ponzi oli heinäkuussa 1920 koonnut miljoonia. Ihmiset kiinnittivät kotejaan Ponzin tarjoamia sijoituksia vastaan ja sijoittivat elinaikaiset säästönsä järjestelmään. Useimmat eivät nostaneet pois voittojaan, vaan sijoittivat ne edelleen suurempien voittojen toivossa.
Vaikka Ponzi toi järjestelmään sisään rahaa aivan uskomatonta vauhtia, olisi yksinkertainen taloudellinen analyysi osoittanut, että toimintaa harjoitettiin suurilla tappioilla. Niin kauan kuin rahaa virtasi sisään, aiemmille sijoittajille voitiin maksaa uusien sijoittajien rahoilla, mutta valtavat velat olivat kehittymässä luvatuista koroista ja voitoista.
Ponzi eli ylellistä elämää. Hän osti kartanon, jossa oli ilmastointi ja lämmitettävä uima-allas. Hän toi äitinsä Italiasta Yhdysvaltoihin ensimmäisen luokan sviitissä valtamerihöyryllä. Hän oli sankari italialaisten yhteisössä ja häntä ylistettiin, minne vain hän menikin.
Alkoi olla jo selviä merkkejä Ponzin lopullisesta tuhosta. Eräs huonekalumyyjä oli myynyt Ponzille huonekaluja silloin, kun tällä ei ollut vielä varaa maksaa niistä. Myyjä haastoi Ponzin oikeuteen saadakseen rahansa, kun Ponzilla vielä oli niitä. Kanne ei tuottanut tulosta. Se herätti kuitenkin huomiota ja nosti kysymyksen, miten pennittömästä Ponzista oli saattanut tulla miljonääri niin lyhyessä ajassa. Ponzin yhtiössä (the Securities Exchange Company) tapahtui joukkopako, kun monet sijoittajat päättivät vetäytyä sen toiminnasta.
Ponzi maksoi kaikille rahojaan vaatineille, ja joukkoryntäys pysähtyi. Heinäkuun 24. päivänä vuonna 1920 the Boston Post julkaisi myönteisen artikkelin Ponzista ja hänen järjestelmästään, minkä jälkeen ennätysmäärä uusia sijoittajia sijoitti hänen yritykseensä. Ponzi kokosi tuohon aikaan 250 000 USD päivässä.
Huolimatta uudesta käänteestä yksi Boston Postin toimittajista suhtautui tapaukseen skeptisesti ja palkkasi tutkivia reporttereita tarkistamaan Ponzin taustat.
Myös the Massachusettsin Commonwealth (talousyhteisö) teki hänestä tutkimuksensa ja hän tapasi osavaltion viranomaisia sinä päivänä, kun Post julkaisi artikkelinsa. Hän sai viranomaiset luopumaan kirjanpitonsa tarkastamisesta tarjoutumalla lopettamaan varojen vastaanoton tutkimuksen aikana; onnekas valinta, sillä asianmukaista kirjanpitoa ei ollut tehty. Ponzin tarjous tyynnytti väliaikaisesti osavaltion virkamiesten epäilykset.
Tähän aikaan Ponzi etsi toista kaupanteon kohdetta päästäkseen ulos kultaisesta ansasta, jonka hän oli rakentanut itselleen, mutta aika oli käymässä vähiin. Boston Post aloitti sarjan artikkeleita 26. heinäkuuta, joissa kysyttiin vaikeita kysymyksiä Ponzin rahantekokoneesta.
The Post otti yhteyttä Clarence Barroniin, joka oli talouselämän analyytikko ja julkaisi the Barron's -nimistä liike-elämän julkaisua. Hänen oli määrä tutkia Ponzin järjestelmää. Barron huomasi, että vaikka Ponzi tarjosi loistavia korkoja sijoituksille, niin hän ei itse sijoittanut rahaa omaan yhtiöönsä.
Barron huomasi sitten, että kattaakseen the Securities Exchange Companyyn tehdyt sijoitukset liikkeellä pitäisi olla 160 miljoonaa postin vastauskuponkia. Yhdysvaltain postitoimisto United States Post Office mainitsi, ettei postin vastauskuponkeja ostettu suuria määriä kotimaassa eikä ulkomailla.
Kunkin IRC:n ostamisesta ja myymisestä saatava prosentuaalinen bruttokate oli valtava, mutta ostoihin ja lunastukseen vaadittavat kiinteät kustannukset tuotteista, mitkä ostettiin äärimmäisen halvalla ja myytiin yksityisesti, olisivat ylittäneet katteen. (Toiminnan olisi siis pitänyt olla suuresta katteesta huolimatta tappiollista.)
Lehtijutut saivat aikaan joukkopaon the Securities Exchange Companysta. Ponzi maksoi kaksi miljoonaa dollaria kolmessa päivässä villiintyneelle väkijoukolle, joka tungeksi hänen toimistonsa ulkopuolella. Hän suostutteli joukkoa, jakeli ihmisille kahvia ja donitseja, ja kertoi heille iloisena, ettei heillä ollut huolen häivää. Monet muuttivat mielensä ja jättivät varansa hänen hoitoonsa.
Ponzin oveluudessa oli epäjohdonmukaisuutta. Hän oli pannut liikkeelle järjestelmän, jonka oli pakko romahtaa ennemmin tai myöhemmin. Hän haali kasaan pinoittain käteistä, mutta vain sillä seurauksella, että joutui yhä suurempiin velkoihin. Rikollisen näkökulmasta katsottuna hänen olisi pitänyt jonakin tiettynä hetkenä lähteä pois Yhdysvalloista maan viranomaisten ulottumattomiin. Sen sijaan hän jäi paikoilleen ja jatkoi maksamista.
Ponzi halusi näyttää niin rehelliseltä kuin vain mahdollista, ja hänen elämäkertansa mukaan hän toivoi aina voivansa käyttää lisääntyvää omaisuutta uuden liikeyrityksen perustamiseen, mistä hän saisi tarpeeksi rahaa voidakseen maksaa takaisin kaikille sijoittajille ja tehdä heistä rikkaita.
Ponzin elättämien ideoiden joukossa oli ostaa 300 miljoonalla dollarilla yhdysvaltalainen sotalaiva ja muuttaa se kelluvaksi ostoskeskukseksi.
Samalla olisi edistetty isänmaallisuutta ja maan taloutta täyttämällä se kotimaassa valmistetuilla tuotteilla. Tämä suunnitelma oli kuitenkin täysin mahdoton toteuttaa, samoin kuin useimmat Ponzin liikeideoista. Jos hänellä olisi koskaan ollut 300 miljoonaa dollaria irrotettavaksi pois hallitsemattomasta järjestelmästään, hän olisi ollut korviaan myöten veloissa ennen kuin olisi myynyt ensimmäistäkään tuotetta laivallaan (3 miljardia vuoden 2006 dollarin arvon mukaan).
Ponzi oli palkannut pikaisesti julkisuuskuvansa parantamiseksi konsultiksi James McMastersin. McMaster tuli kuitenkin pian epäileväksi Ponzin loputtomista puheista koskien postin palautuskuponkeja, samoin kuin jatkuvien tutkimusten vuoksi. Hän meni Boston Postiin kutsuen Ponzia "idiootiksi talousasioissa". Lehti tarjosi hänelle 5000 dollaria hänen kertomuksestaan ja julkaisi otsikon elokuun 2. päivänä, missä julistettiin Ponzin olevan peruuttamattomasti maksukyvytön.
Elokuun 10. päivänä liittovaltion agentit tekivät ratsian the Securities Exchange Companyyn ja se suljettiin. Yhtiön tiloissa ei ollut suurta varastoa postin vastauskuponkeja. The Hanover Trust Bank suljettiin niin ikään.
Boston Post jatkoi artikkeleidensa kirjoittamista. Yhdessä niistä paljastettiin tiedot Ponzin vankilassaolosta ja julkaistiin hänet hymyilevänä Kanadassa otetuissa pidätyskuvissa. Elokuun 13. päivään mennessä Ponzi oli pidätetty ja hänet pantiin syytteelle 86 petoksesta. Ponzin kannattajat olivat raivoissaan hänet pidättäneille viranomaisille. 17000 ihmistä oli sijoittanut Ponziin miljoonia (toisen englanninkielisen Wikipedian artikkelin mukaan 40000 henkilöä), jopa kymmeniä miljoonia dollareita. Monet taloudellisen tuhon kohdanneista olivat niin Ponziin kohdistuvan uskon sokaisemia tai muuten vain haluttomia kieltämään typeryytensä, että he pitivät Ponzia edelleen sankarina.
Ponzi tunnusti syyllisyytensä marraskuun 1. päivänä vuonna 1920. Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi liittovaltion vankilaan. Hänet vapautettiin kolmen ja puolen vuoden jälkeen kohtaamaan osavaltion langettamia syytteitä. Hänet todettiin jälleen syylliseksi ja tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.
Ennen kuin hänet ehdittiin lähettää osavaltion vankilaan, hän pakeni takuut maksettuaan ja pakeni Floridaan, missä hän keksi huijauksen, jossa myytiin ensiluokkaisia Floridan kiinteistöjä herkkäuskoisille sijoittajille. Floridan viranomaiset pääsivät pian perille Ponzin huijauksesta. Hän pakeni Texasiin, missä hän ajoi päänsä paljaaksi, kasvatti viikset ja yritti paeta maasta kauppalaivan miehistön jäsenenä. Hänet saatiin kiinni ja lähetettiin takaisin Massachusettsiin kärsimään vankeustuomionsa.
Sillä välin hallituksen tutkijat koettivat jäljittää Ponzin kiemuraisia rahakuvioita saadakseen selville, miten paljon rahaa hän oli ottanut vastaan ja minne se oli päätynyt. He eivät saaneet sitä koskaan selville ja päättelivät ainoastaan sen, että miljoonia oli kulkenut hänen käsiensä kautta.
Ponzi pääsi vapaaksi vuonna 1934 ja hänet karkotettiin välittömästi Italiaan, sillä hänestä ei ollut koskaan tullut Yhdysvaltain kansalaista.
Hänen koreileva luottamuksensa oli haihtunut sinä aikana ja kun hän lähti ulos vankilasta, niin hän kohtasi sen ulkopuolella vihaisen väkijoukon. Hän kertoi toimittajille ennen lähtöään pois maasta: "Minä etsin hankaluuksia elämääni ja löysin niitä."
Rose jäi maahan ja otti hänestä myöhemmin avioeron, sillä hän ei halunnut jättää Bostonia hänen vuokseen. He jatkoivat kuitenkin toiveikkaiden rakkauskirjeiden lähettämistä toisilleen aina Ponzin kuolemaan asti.
Ponzi kokeili Italiassa erilaisia järjestelmiä, mutta niistä ei tullut oikein mitään. Hän sai lopulta mukavan työpaikan Brasiliasta Italian valtion lentoyhtiön Ala Littorian asiamiehenä. Kuitenkin toisen maailmansodan aikana brasilialaiset, jotka olivat päättäneet olla liittoutuneiden puolella, huomasivat, että italialaiset käyttivät lentoyhtiötä rahdatakseen strategisesti tärkeää materiaalia ja sulkivat sen.
Ponzi vietti viimeiset elinvuotensa köyhyydessä. Hän sai kohtauksen vuonna 1948 ja kuoli köyhien sairaalassa Rio de Janeirossa tammikuun 18. päivänä 1949. Hänen elämäänsä oli luonnehtinut yksi suuri loiston hetki, mitä olivat ympäröineet eriskummalliset villit viritelmät, mitkä aiheuttivat hänelle väistämättä rahojen menetyksen. Ponzi antoi yhden viimeisistä haastatteluistaan yhdysvaltalaiselle toimittajalle köyhien sairaalassa ja kertoi bostonilaisille tarjoamistaan elämyksistä:
-
- "Vaikka he eivät koskaan hyötyneet siitä yhtään mitään, se oli silti halpaa siihen hintaan saatuna. Ilman pahoja taka-ajatuksia olin antanut heille parhaan shown, mitä koskaan on tarjottu heidän alueellaan pyhiinvaeltajien maahantulon jälkeen! Oli kevyesti viidentoista miljoonan taalan arvoista katsella minun laittavan systeemin pystyyn."
- End of the story
Mutta tiesittekös tätä, että USA:n keskuspankin lisäksi myös Euroopan keskuspankki on ponzi-huijaus, koska myös se toimii samalla tavoin.
EKP lupaa myös sijoittajille sijoituskohteilleen tuottoa ja lainaa rahaa EU-maille korkoja vastaan.
Joten kun valtiot ovat menneet halpaan, niin ovatkin joutuneet pahasti velkaantumaan.
Euroopan keskuspankki sekä USA:n keskuspankki on kumpikin tällaisia yksityisiä pikavippilaitoksia, joissa ei enää myönnetä jollekin rahapeliriippuvaiselle pelilainaa Bingoon. Vaan keskuspankit keskittävät tuon kaiken energiansa valtioiden tuhoamiseen, joka käy lainaamalla sinne tolkuttomasti rahaa korkoja vastaan.
Toinen keino on sitten tietenkin tämä asekauppa, joka perustuu myös siihen, että vain sotiville valtioille lainaaminen on tuottoisampaa bisnestä, kuin sotimattomille valtioille lainaaminen.
Tämän vuoksi USA:n armeijan on käytävä näitä loputtomia sotia, koska muuten sen asekauppiaat eivät rikastu yhtä samalla tahdilla.
Suomen Pankki voisi painaa omaa rahaa, jos Suomi eroaisi eurosta
Suomen Pankki voisi aivan yhtä hyvin painaa omaa rahaa, jos Suomi eroaisi ensin eurosta.
Eli irrottautuisi tästä Paavo Lipposen hallituksen aikana tekemästä EMU-sopimuksesta (Euroopan talous- ja rahaliitto), joka oli vielä aikanaan sarjassa maanpetos.
Sauli Niinistö oli tuolloin Suomen valtionvarainministerinä.
Olen kuullut luotettavista lähteistä sellaisia huhuja, että silloin kun tämä markasta luopuminen päätettiiin, niin kaikilla Suomen Pankissa paikalla oleville virkamiehille, ministereille maksettiin Sveitsin pankin tileille 5 miljoonan dollarin lahjukset.
Eli siis nämä roistot uhrasivat koko kansan elin edut vain sen takia, että saivat viisi milliä Sveitsin tileilleen ja nyt sinä suomalainen veronmaksaja raadat näiden roistojen tekemän maanpetoksen vuoksi.
Näiden yhä osin poliittisessa vallassa olevien roistojen tekemän maanpetoksen vuoksi Suomen valtio on velkaantunut jo tämän 109 miljardia euroa.
Jos se markan kurssi oli silloin euron valuutan tultaessa se 1 e = 5,94 mk
Niin tämä Suomen valtionvelkahan on markkoina tuolla kurssilla sitten 647 miljardia markkaa.
Tässä markan ja euron välillä on se ero, että euroa ei voi devalvoida, koska euro on näiden USA:n keskuspankin luoneiden pankkiiriroistojen luoma FIAT -ponziraha.
Mutta markka on taas Suomen Pankin liikkeelle laittama valuutta, jonka myös Suomen Pankki aikanaan painoi paperille.
Suomen Pankkihan ei voi enää euroja alkaa painamaan omin päin, koska sitä eivät nämä Euroopan keskuspankin omistavat rikolliset salli, koska tuollaisella helikopterirahoituksella valtio kuin valtio voisi elvyttää talouttaan.
Lähteet: ILTALEHTI
https://www.globalresearch.ca/the-federal-reserve-cartel-the-eight-families/25080