tiistaina, tammikuuta 06, 2026

Grönlanti kielsi uraanin kaivuun vuonna 2021, nyt USA haluaa palauttaa uraanin kaivuun


Tässä USA:n ja Tanskan välisessä kiistassa Grönlannista liittyy täysin uraaniin sekä myös toriumiin.

Grönlannissa vuonna 2021 vaalit voitti inuiittien puolue, joka heti vaalivoiton jälkeen ilmoitti, että maassa ei enää jatkossa kaiveta uraania.

Tämä alue jossa sitä uraania sekä toriumia löytyy Grönlannissa sijaitsee Etelä-Grönlannissa Kvanfjeldin alueella, joka sijaitsee n. 50 km pohjoiseen Narsaqin kaupungista. Siellä arvioidaan toriumia olevan jopa 5000 - 10 000 tonnia sekä myös muita harvinaisia maametalleja.

Näitä on USA pyrkinyt saamaan neuvoteltua amerikkalaisten sijoitusyhtiöiden käsiin ja koska sopimukseen ei olla päästy, niin nyt sen takia USA ja Trump uhittelevat Tanskaa, että haluaisivat kohta miettiä jo Grönlannin sotilaallista miehittämistä.

Uraanikysymys selviää seuraavien Grönlannin parlamenttivaalien jälkeen

Grönlannissa järjestetään seuraavat parlamenttivaalit vuonna 2029, jolloin se uraanikysymys voisi selvitä, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että Grönlannin uraania himoitsevien sijoitusyhtiöiden kärsivällisyys ei näytä kestävän sinne 2029 vuoteen asti, jonka vuoksi nämä ovat nyt jo turvautumassa USA:n armeijaan, jonka tehtävänä olisi miehittää Grönlanti, jotta nämä torium ja uraanivarat saataisiin väkisin USA:n hallintaan, eli kansainvälisen sijoitusyhtiöiden omistukseen.

Toriumin löytyminen

  • Löytöaika: Torium löydettiin vuonna 1828.

  • Löytäjä: Ruotsalainen kemisti Jöns Jakob Berzelius (kuvassa).

  • Löytöpaikka: Torium löytyi pääasiassa norjalaisista ja ruotsalaisista malmeista.

  • Nimi: Berzelius nimesi alkuaineen Thorin mukaan, joka on skandinaavinen ukkosenjumala.

Torium on siis yksi harvinaisista maametalleista, ja sitä käytettiin aluksi lähinnä tutkimuksissa ja myöhemmin ydinenergian yhteydessä.

Grönlannin siirtyminen Tanskalle

  • Historiallinen tausta:

    • Alun perin Grönlanti oli Norjan hallinnassa, joka liitettiin myöhemmin Tanskaan ja Norjaan yhdistyneen kruunun kautta.

    • Vuonna 1814, Tanskan–Norjan sodan jälkeen Norja siirtyi Ruotsille, mutta Tanska säilytti Grönlannin hallinnan.

  • Johtopäätös: Grönlanti on siis ollut Tanskan hallinnassa vuodesta 1814 lähtien nykypäivään saakka.

  • Toriumia voidaan käyttää ydinpolttoaineena, erityisesti torium-232:n muuntamisessa uraani-233:ksi reaktorissa.

  • Edut uraaniin verrattuna:

    • Vähemmän pitkäikäistä ydinjätettä

    • Suurempi luonnollinen saatavuus

    • Teoreettisesti turvallisempi reaktoritekniikka (esim. sulasuolareaktorit)

  • Käytännössä toriumreaktoreita on testattu mm. Intiassa, Kiinassa ja Norjassa, mutta kaupallisia laajamittaisia toriumreaktoreita ei ole vielä yleisesti käytössä.


2. Valonlähteet ja ilmaisimet

  • Toriumia käytetään joskus erikoisvaloissa ja merkkivalojen hehkulangoissa, koska se voi lisätä hehkulangan kestävyyttä ja valon kirkkautta.

  • Toriumoksidia käytettiin aikaisemmin luupin polttimissa ja joissain lentokonemoottorien komponenttien keramiikassa.


3. Teolliset metalliseokset ja keramiikka

  • Toriumia voidaan sekoittaa esimerkiksi titaanin ja muiden metallien kanssa parantamaan niiden kestävyyttä ja korkean lämpötilan ominaisuuksia.

  • Käytetään myös keramiikkapinnoitteissa ja optisissa materiaaleissa sen erikoisominaisuuksien vuoksi.


4. Tutkimuskäyttö

  • Toriumia hyödynnetään laboratoriokemian ja materiaalitutkimuksen erikoissovelluksissa, mm. radioaktiivisten lähteiden mallintamiseen ja säteilyn tutkimukseen.

Lähteet: The Guardian