torstaina, lokakuuta 04, 2012

Mikis Theodorakis: kansojen on ryhdyttävä taisteluun totalitarianismia vastaan




Kreikkalainen vapaustaistelija, patriootti, valtiomies ja säveltäjä Mikis Theodorakis on kirjoittanut julistuksen, joka haastaa ihmiset kansalliseen vastarintaan kansainvälistä pankkiirieliittiä ja sen tavoittelemaa totalitaarista maailmanhallintoa vastaan. Theodorakis muistuttaa, ettei tässä taistelussa voi aina luottaa poliittiseen oppositioonkaan.

Suomennos: Mika Karjalainen
Edit: Vesa Raiskila
3.10.2012, Verkkomedia.org

Theodorakiksen julistus tiivistää myös meille suomalaisille länsimaiden rahatalouden ongelmien perusluonteisia syitä ja luonnostelee ratkaisuja niihin. Kirjoitus tarjoaa myös muille julkisuuden henkilöille esimerkin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, joka tähtää tärkeisiin, humaaneihin päämääriin.
Alla Mikis Theodorakiksen kirjoitus.

Valtioiden ja kansojen Euroopalle,
tieteen, taiteen ja kulttuurin Euroopalle,
taloudellisen, teollisen ja sosiaalisen kehityksen Euroopalle,
ihmisten välisen rauhan ja yhteishengen Euroopalle.

Nykyään kaikkia Euroopan kansoja vastassa ovat maailmanlaajuista valtaa maailmanhallinnon muodossa tavoittelevat voimat. Niitä edustavat suuret pankit, kuten Rockefeller–Rothschild-dynastia ja Goldman Sachs apureinaan mm. Deutsche Bank ja Euroopan keskuspankki. Niiden "hallinnollisena puhemiehenä" toimii Bilderberg-ryhmä (presidenttinään Henry Kissinger) ja satelliitteina IMF eli kansainvälinen valuuttarahasto ja WTO eli maailman kauppajärjestö. Sen toimielimiin kuuluu Milton Friedmanin ns. Chicagon koulukunta. (Vrt. Naomi Kleinin kirjassaan "Tuhokapitalismin nousu" esittämät paljastukset.)
Tämän uuden totalitarismin tavoite on globalisaatio. Se tarkoittaa uudenlaisen, ennen kokemattoman yhteiskunnan rakentamista valtioiden, ihmisten ja kotiseutujen raunioille.

Se tehdään luomalla uudentyyppinen kansalainen, jota kansainväliset finanssipankit ohjaavat etujensa mukaisesti ja joka palvelee alistettuna ja kuuliaisena maailmanhallinnon suunnitelmia ja pyrkimyksiä.
Euroopan valtioiden poliitikot ovat jakautuneet nykyään kahteen ryhmään: niihin, jotka tiedostavat uuden todellisuuden ja palvelevat tietoisesti maailmanhallinnon voimia, ja niihin, jotka sulkevat silmänsä tältä todellisuudelta ja tekevät jopa oppositiona yhteistyötä ensin mainittujen, uuden totalitarismin tietoisten palvelijoiden harjoittamassa politiikassa. Niinpä kaikkien puolueiden poliittiset voimat – oikeistossa, keskustassa, vasemmistossa, vihreissä jne. – ovat saman, maailmanhallinnon ohjaaman poliittisen valtajunan kyydissä. Se kulkee kohti valtioiden ja kansojen tuhoa ja korvautumista uudella kansainvälisellä yhteiskunnalla, joka on täysin alistettu maailmanhallinnon eduille ja vaatimuksille.
Siksi kansainvälisen valuuttarahaston ja Euroopan pankkien hallinnassa nykyisin olevat parlamentit ovat muuttuneet uuden totalitarismin elimiksi. Näiden valtajärjestelmien kautta ei voi vastustaa kehitystä. Uusissa olosuhteissa vastarinnan on ilmennyttävä fyysisesti suoraan kansan keskuudessa.
Kokemukset Troikan [suomentajan huomio: valuuttarahaston, Euroopan keskuspankin ja komission työskentely yhteisrintamassa] toiminnasta maassani viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana antavat meille perusteet päätellä, että vieraan hallinnon kontrolloima talous on olennaisesti vieraan vallan miehitystä. Tästä syystä ihmisten vastustuksen on kanavoiduttava vapaustaisteluksi. Aseemme on todella yhdistyneen kansan aktiivinen vastustus. Olennaista on ihmisten patrioottinen yhtenäisyys. Koska kehitys vaikuttaa kaikkiin ihmisiin, on yhtenäisyyden ilmennyttävä yhteiskuntaluokallisten, ideologisten ja poliittisten erimielisyyksien yläpuolella; toisin sanoen kansallis-patrioottisella tasolla.
Kansa on menetetty, jos se ei ehdottomasti valjasta kaikkia voimavarojaan globalisaation ryösteleviä voimia vastaan.

Loppujen lopuksi hyökkäys rahaa aseena käyttäen on paljon pahempi ja tehokkaampi kuin mikään sota- tai poliisivoima. Näin siksi, että se on hyökkäys kansalaisia vastaan kokonaisuutena. Ei pelkästään heidän ruumiillista eheyttään, vaan myös heidän mieltään ja sieluaan vastaan. Kuten Naomi Kleinin kuvailemissa Cameronin kokeissa, joissa 50 sähköshokkia pyyhki muistot aivoista ja siten persoonallisuuden, raha hajottaa työttömyyden, kurjuuden ja pelon avulla kansalaisen yksilöllisen persoonallisuuden ja tuhoaa sosiaalista kudosta, joka on ihmisten luoman kansallisvaltion muodon ja sisällön perusta.
Siksi jokaisen kansan täytyy kyetä laittamaan liikkeelle kaikki hallinnassaan olevat voimat: tradition, historian, tieteen, taiteen, kulttuurin, kansallisen vaurauden ja kehityspotentiaalin. Tämän myötä kansallis-patrioottinen liike kykenee voimakkaaseen vastarintaan. On eristettävä voima, joka palvelee uutta totalitarismia tai jättää jatkuvasti huomiotta sen taholta tulevan vaaran. On syvennettävä kansan yhtenäisyyttä, joka johtaa voimavarojen kasvuun ja päättäväisyyteen pyrittäessä esittämään suunnitelma uudeksi yhteiskunnaksi kokonaan vapaassa maassa.
Euroopan kansojen onnistuminen tällaisen yhtenäisen oppositiorintaman luomisessa voisi johtaa tuhoisaa invaasiota edustavien voimien lyömiseen ja synnyttää kansojen, rauhan ja edistyksen Euroopan. Sen voima ja vaikutusvalta voisi olla niin suurta, että se pystyisi toimimaan suunnannäyttäjänä kansainvälisellä tasolla.

Ateenassa syyskuussa 2012

Mikis Theodorakis